sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kaappi muuttaa ilmettään


Meillä on olkkarissa ollut jo monta vuotta ruskea lipasto. Muistaakseni Monaco sarjaa nimeltään. Todella petttymys.. laatikot aina enemmän ja vähemmän rikki. Ostettiin aikoinaan valmiiksi kasattuna huonekaluliikkeestä.. oliskohan joku harjoittelija kasannut. Itsekkin sitä kasattiin välillä ja liimattiin mutta ei siitä enään toimivaa tullut..

Perjantaina sain hyvän idea että revitäämpä laatikot pois ja hyllyt tilalle ja tietty maalatakkin vois.
( hyllynpäällä pojista tehty piiros jonka iso P kans teetettiin lomalla Bulgarias -03. On muuten ainut loma reissu joka ollaan vietetty kaksistaa IKINÄ!)  
Rakas aviomies alkoi tuumasta toimeen.. laatikoita ja muutereita vain sinkoili.. ei vaistiskaan :) Kiltisti teki ei riehunut.. Eikä mennyt kauaa. ( Lasipallos asustelee meidän taistekala Taisto muutti toiselle pöydälle olkkaris)
Lauantaina aamuna maalas pohjamaalin ja illalla jo eka kerros päälymaalia ja sunnuntaina vielä yhden kerroksen ku minä nukuin! Minä kun kömmein ylos kaappi oli jo valmis. Niin nousin 8.30 joten en siis koko päivää nukkunut iso P kun vaan on niin aamu ihmisiä ja minä taas tykkään iltaisin kukkua ja aamulla nukkua.
Kiitokseksi iso P:lle tein juhla päivällisen Kermaperunoita ja Kanafileitä.. Tykkäs!
Sit sisustutamaan.. Ihanaa!  Monenlaista törppöä piti testailla päälle ja sisälle ja lopulta päädyin noihin.. toistaiseksi nyt ainakin..
Hyvältä näyttä minun makuuni! Harmittää kun en tätä ennen ole keksinyt.. Nyt pitää lähteä penkomaan ullakkoa löytyiskö sieltä jotain kivaa tuunattavaa kun tota maalia on siis vieläkin..
Hyvää sunnutaita vaan kaikille!!!



Ei kommentteja: